Kosmetiikka
Apteekkimme kosmetologi paikalla maanantaista perjantaihin.
ACO 
ACO perustettiin vuonna 1939 tuotemerkiksi ruotsalaisen apteekin omille tuotteille. Tänä päivänä ACOn omassa laboratoriossa kehitetään tuotteita pohjoismaiselle iholle, pohjoismaiden vaativiin olosuhteisiin. ACOn tuotevalikoimaan kuuluu sekä herkälle iholle sopivia ihonhoitotuotteita että lääkevalmisteita. Ihonhoitotuotteiden valikoimasta löytyy hellävaraisia, mutta tehokkaita tuotteita ihon kaikkiin tarpeisiin niin aikuisille kuin lapsille. Kasvojen- ja vartalonhoitotuotteiden lisäksi ACOlta löytyy tehokkaasti suojaavat aurinkotuotteet koko perheelle sekä omat tuotesarjat mm. vauvojen ihon hoitoon, aknesta tai ihottumasta kärsivälle iholle sekä intiimihygieniaan.
Atopik
Atopik on suomalainen apteekkikosmetiikkasarja, jonka raaka-aineet on valittu suojaamaan ja kosteuttamaan erityisen herkkää ihoa. Tuotteet sisältävät kotimaista luomukauraa, metsämustikkaa ja prebiootteja. Sarja on kokonaisuudessaan FI-Natura-sertifioitu, vegaaninen, eläinkokeeton ja gluteeniton.
Avene 
Hoitava Avène-ihonhoitosarja on kehitetty erityisesti herkän ihon tarpeisiin. Valmistaja on ranskalainen Pierre Fabre, joka on tunnettu myös luotettavana lääkealan yrityksenä. Kaikki Avène-tuotteet perustuvat ihoa rauhoittavaan Avène-terveyslähdeveteen. Sen ihoa rauhoittava vaikutus on tunnettu jo 1700-luvulta lähtien ja tänä päivänä Avène-veden vaikutuksesta on julkaistu jo noin 50 kliinistä tutkimusta. Tuotteissa allergiaa aiheuttavien raaka-aineiden määrä ja käyttö on minimoitu ja kaikki valmisteet on testattu kliinisin kokein ihotautilääkärien valvonnassa.
Centifolia
Centifolia on ranskalainen sertifioitu luonnonkosmetiikkasarja, josta löytyy tuotteita koko perheelle. Centifolia tarjoaa laadukasta, mietotuoksuista ja kohtuuhintaista luonnonkosmetiikkaa kasvojen, vartalon ja hiusten hoitoon. Valikoimaan kuuluu myös tuotteita ilman lisättyjä hajusteaineita. Centifolian ideologian mukaan kasvit tarjoavat runsaasti aktiivisia ja tehokkaita ainesosia ihonhoitoon. Kasvien voima on uskomaton ja niiden vaikutus ja hyöty ihonhoidossa ovat rajattomat. Kaikki tuotteet kehitetään ja valmistetaan omassa laboratoriossa ja ekotehtaassa Länsi-Ranskassa. Tuotteet testataan tarkasti jokaisessa valmistusvaiheessa, jotta koostumus on varmasti optimaalinen ja turvallinen. Centifolia on sitoutunut kunnioittamaan kasvien perimää ja suojelemaan luontoa tulevia sukupolvia varten. Kaikissa tuotteissa on Ecocert- ja Cosmebio -sertifikaatit, jotka takaavat, että kaikki tuotteet ovat aidosti luonnonkosmetiikkaa.
Eucerin
Eucerin on Beiersdorfin globaali ihonhoitomerkki, jonka myyntikanavana ovat ainoastaan apteekit. Eucerin sisältää sekä kasvojenhoitotuotteita että perusvoiteita, pesutuotteita ja muita henkilökohtaisen hygienian tuotteita. Kaikki Eucerin-tuotteet on testattu kliinisesti, ja erikoisalueena ovatkin herkän ja hyvin herkän ihon hoitotuotteet. Sarjassa on sekä hajustamattomia että miedosti hajustettuja tuotteita.
Favora 
Suomalainen Favora ihonhoitosarja sopii herkällekin iholle. Valikoimasta löytyy tuotteita sekä kasvojen että koko vartalon hoitoon. Kaikki käytettävät raaka-aineet ovat mahdollisimman puhtaita ja turvallisia, eikä väriaineita tai keinotekoisia hajusteita ole käytetty. Hoitavia ainesosia on poikkeuksellisen paljon. Erityisesti herkän ihon hyvinvoinnille on tärkeää hellävarainen puhdistus, tehokas kosteutus ja ihoa suojaavat ainesosat. Favoran tavoitteena on hyväkuntoinen ja vastustuskykyinen iho, joka toipuu paremmin myös erilaisista rasituksista. Allergiatunnus takaa, että tuotteen alkuperä on tarkoin tutkittu ja että tuote ei sisällä hajusteita, väriaineita tai muita yleisesti herkistäviä tai ärsyttäviä ainesosia.
La Roche-Posay 
La Roche-Posay’n tuotteiden tärkein periaate on minimaalisuus: aktiiviainesosat rajoitetaan mahdollisimman yksinkertaisiin, mutta tehokkaisiin yhdistelmiin. Tuotteiden koostumuksista karsitaan pois kaikki ylimääräinen, joka voisi häiritä herkän ihon tasapainoa. Uusinta pakkausteknologiaa hyödyntämällä voidaan optimoida tuotteiden säilyvyyttä ja siten edelleen yksinkertaistaa tuotteiden koostumuksia. La Roche-Posay – turvallisuutta ja tehokkuutta. Kaikki La Roche-Posay -tuotteet testataan herkällä ja atopiaan taipuvaisella iholla, jolloin voidaan varmistaa niiden soveltuvuus herkimmällekin iholle.
Louis Widmer
Louis Widmer on sveitsiläinen perheyritys, joka on valmistanut jo yli 50 vuoden ajan farmaseuttisia valmisteita ja hypoallergeenisia ihonhoitotuotteita. Innovatiivinen tutkimustyö kohdistuu ihon erityistarpeisiin, minkä vuoksi Louis Widmer toimii tiiviissä yhteistyössä Euroopan johtavien ihotautilääkäreiden ja ‐klinikoiden kanssa. Ensiluokkainen laatu varmistetaan valmistamalla tuotteet farmaseuttisia valmisteita koskevien periaatteiden mukaisesti. Louis Widmerin laajassa valikoimassa on kaikille ihotyypeille soveltuvia dermokosmetiikkatuotteita kasvojen, käsien ja vartalon hoitoon. Lähes kaikkia valmisteita on saatavana sekä miedosti hajustettuina että hajusteettomina.
Vichy 
Vichy-kosmetiikkasarjasta löytyvät puhtaaseen, hyvin mineraali- ja hivenainepitoiseen lähdeveteen perustuvat tuotteet jokaiselle ihotyypille. Vichyn tuotteet ovat hypoallergeenisia ja ne on testattu ihotautilääkäreiden valvonnassa myös herkällä iholla.